perjantaina, heinäkuuta 28, 2006

Otsikoiden keksiminen on mielestäni ikävää puuhaa. Siksipä tämänkertaisessa postissa ei ole otsaketta. Elohopea lähtee kohta viikonlopun veittoon ja toivoo, että yliopisto on maksanut palkan jo tänään eikä su-ma vastaisena yönä. Muuten jää viikonloppu aika laihaksi.

Viikonloppu on avoinna. Uusi-vanha ystävä, jonka piti tulla DBTL:n, ja jota minun piti nähdä, ei sitten tullutkaan. Mutta ei se mitään, toimin kissavahtina emännän ja unelmien lomittajan katraille. Itse asiassa on luvattu sadetta ja siksi voisinkin vuokrata hyvän filmin tai pari, nauttia emännän kodon toimivista videoista ja juoda muutaman olusen. Lukea hyvän kirjan. Miettiä syntyjä syviä.

Kuten erästä kohtaamista erään ihmisen kanssa, johon välit olivat jo niin tulehtuneet, etten oikein enää osannut olla mitenkään päin. On kamalaa tajuta koko ajan loukkaavansa jotakuta josta oikeasti on välittänyt. On myös hieman pelottavaa havaita, että yhä välittää. Siinä mielessä, minkä ei luullut olevan enää mahdollista.

Olenkin tässä kehitellyt munkin kammiossani teoriaa: ihastuminen pitäisi kieltää. Ei siksi, ettäkö tuo tunne olisi jotenkin vastenmielinen ja sitä ei saisi missään nimessä tuntea. Ehei.
Ihastuminen pitäisi kieltää, koska se oikeasti harhauttaa ihmisen mielen aivan epäolennaisten asioiden pariin.

Ihastuminen on aina enemmän tai vähemmän oman narsismin jatke: ihastun, koska kuvittelen toisesta jotakin, joka sopii OMAAN persoonaani ja ajatukseeni toisesta. Ihastuminen ei siis ole kytköksissä siihen, mitä tuo toinen todellisuudessa on (jos nyt sellaista on ylipäänsä mahdollista koskaan tavoittaa), vaan vain mielikuvaan tuosta toisesta ja siitä mitä hän voisi itselleni edustaa.

Näin ollen, kun ihastumisen tunne on mennyt ohi, syntyykin ristiriita omien tarpeiden, toisesta jo luotujen mielikuvien, ja sen sohvalla möllöttävän reaalin ihmisen välille.

Mutta tästä filosofiasta ja sen seurauksista ehkä lisää joskus toiste.

torstaina, heinäkuuta 27, 2006

Tyttöys

Olin eilen pelikavereideni kanssa oluella ja tunnustelemassa alkavan DBTL:n tunnelmaa Aurajoen jokilaivoilla. Tarkastelin siinä illan aikana heitä ja itseäni siinä tilanteessa. Tajusin, että tällaisissa sosiaalisissa tilanteissa tai ryhmissä kyse ei olekaan varsinaisesti sukupuolesta tai edes seksuaalisesta suuntautumisesta vaan tyttöydestä.

Ryhmään sisäänpääsyyn tai siihen kuulumisen tunteeseen vaikuttaa oleellisesti (ainakin omassa tapauksessani tai havainnoissani) se, kuinka hyvin olet sisäistänyt sen mitä tyttöys pitää sisällään ja kuinka hyvin toteuttaa tuota tyttöyden normia.

Tässä tapauksessa se sisältää tietynlaisen pukeutumisen (he ovat rennosti, mutta kuitenkin naisellisesti pukeutuneita, joihin reisitaskuhousumentaliteettini ei olikein istu) ja parisuhdetilanteen (ja odotushorisontin sen suhteen: yhteinen asunto, lapsi jne.). Ja oleellisinta on miten nämä asiat normitetaan osaksi (hyvää) elämää ja miten hienovaraisten liikkeiden kautta tehdään ero niihin, jotka eivät noudata em. tyttöyden normeja.

En tarkoita, että minut suljettaisiin ulkopuolelle. Tai että en saisi olla se kuka olen heidän seurassaan. Mutta selvästi (minulle) tulee sellainen tunne, että olen kuka "ei kuulu joukkoon" -leikissä. Miten ja miksi se tapahtuu on sitten toinen, teoreettinen, kysymys. Teenkö minä sen? Tekevätkö he? Vai onko niin, että kenelläkään meistä ei ole todellisuudessa valtaa päättää leikin säännöistä. Kenellä se valta sitten on? Onko se kollektiivista, monitasoista, hajautettua?

Oli niin tai näin, eilisessä illanistujaisessa minulle tuli taas sellainen olo, että olen eri ihminen heidän seurassaan kuin vaikkapa yliopistokavereideni. Minusta on aina mielenkiintoista, ettei tällaisissa tilanteissa minulta koskaan tiedustella parisuhdetilannettani (no ok, he varmaan tietävät, että asun yksin, mutta kuitenkin...). Onko se heidän hienotunteisuuttaan minua kohtaan vai omaa kyvyttömyyttäni osallistua omana itsenäni kun en osallistu näihin ihmissuhdekeskusteluihin? Se harmittaa, sillä pidän heistä ja haluaisin olla osallinen kuten muutkin. Mutta tyttönormi, miten ollaan, ajatellaan ja kenen kanssa, on niin vahva, etten tiedä miten sen murtaisin. Vai onko kyse kuitenkin vain vaikenemisesta, mitä kummatkin osapuolet ahkerasti harjoittavat, koska muunlaisia diskursseja ei ole kyseisessä tilanteessa hallussa.

Jotenkin tuo kupla pitäisi puhkaista, mutta kenen toimesta?

tiistaina, heinäkuuta 25, 2006

Unien tulkintaa 2

Viime yönä näin paljon unia, joihin liittyi voimakkaita luopumisen ja voimallisuuden tunteita. Näin unen, jossa minulla (tai jollakulla muulla unessa olevalla) oli kaunis ja voimakas hevonen. Sellainen oikea kilparatsu eikä mikään kaakki. Jostain syystä hevosesta oli luovuttava. En muista myytiinkö hevonen vai mitä kävi. Muistan vain tunteneeni hevosen mukana tulevan voiman ja ylpeyden tunteen. Mutta en muista, että olisin menettänyt niitä tunteita luopumisen hetkellä, olin vain jollain tapaa hiljaisen ja ehkä hieman surumielisen hyväksynnän tilasssa.

Toisessa unessa eräs ystäväni jätti tyttöystävänsä. Tyttöystävä oli hätää täynnä ja oli aivan ymmällään tilanteesta. Yritin saada kontaktia ystävääni ja tiedustella häneltä miksi hän oli päättänyt pistää hyvän suhteen poikki (olen oikeastikin sitä mieltä, että heillä on ihana ja toimiva suhde), varsinkin kun he olivat vasta ostaneet yhdessä talon. Yritin jotenkin välittää ystävälleni jotakin tietoa ja viisautta siitä, ettei kannattaisi noin helpolla päästää käsistään jotakin arvokasta.

Uni loppui vaihtuviin mielikuviin hätääntyneestä ja surullisesta tyttöystävästä ja toisaalta ystävästäni, joka sanoi, että häntä ahdisti tavattomasti eikä hänenmielestään edes heidän elämänrytminsä kohdanneet (ystäväni sanoi, että hänelle oli äärimmäisen tärkeää mennä nukkumaan joka ilta klo 21, mitä hän ei ilmeisesti suhteessa saanut tehdä).

Kaikkien unien aikana olin jotenkin surumielisen rauhallinen ja läsnä. Aivain kuin olisin tiennyt jotakin tärkeää, mutta samalla tiesin, etten voi saada näitä muita unissani olijoita vakuuttumaan siitä mitä tiedän elleivät he halua.

Netistä löysin hevosten merkityksestä unissa seuraavaa:

"Hevoset voivat kuvastaa elämänvoimaa, sisäisiä viettejä, seksuaalienergiaa. Olet ilmeisesti saanut kosketuksen näihin alueisiin itsessäsi ja saanut vapautettua patoumia sisälläsi.
Unen hevonen kuvaa hallussasi olevaa voimaa, energiaa. Unen tie kuvaa elämäntietäsi. Aitauksesta vapautuneet hevoset kertovat siitä, että sinun tulee ottaa voimasi käyttöösi, eikä antaa muiden ihmisten rajata elämääsi, varsinkaan äitisi. "
Ehkä olen vain pohtinut liikaa Eckhart Tollen ajatuksia.

maanantaina, heinäkuuta 24, 2006

Ensin oli Eva

Eilen kesä oli parhaimmillaan. Tosin tänä kesänä on tuntunut siltä, että edellisen lauseen on voinut allekirjoittaa useaan otteeseen.

Olin ystäväni S:n kanssa eilen Porissa. Ilma oli mitä mainioin. Ihastelimme Jazz-katua, ostimme metrilakritsia kojusta, levitimme vilttimme Kirjurinluodolle. Makasin selälläni ja näin kirkkaansinisen taivaan. Joka puolella väreili positiivista, iloa täynnä olevaa energiaa. Perheitä eväskoreineen, onnellisen näköisiä pariskuntia. Musiikki sykki ympärilläni vahvoina ja uudenlaisina kokemuksina. Suljin silmäni ja annoin auringon lämmittää.

Illalla keräsimme tavaramme ja menimme lavan eteen kuuntelmaan retken kohokohtaa, Eva Dahlgrenia. Konsertti oli kaunis ja täynnä lämpöä. Hän puhui kauniisti kappaleiden välillä rakkaudesta, vanhenemisesta ja hyväksymisestä.

Muistelin milloin ja miten olin hänen musiikkiinsa tutustunut. Olin silloin yläasteella tai lukiossa. Jokin laulujen surumielisessä ja kaipaavassa otteessa vangitsi. Opettelin kielen, jotta ymmärtäisin millaisia tarinoita hän tahtoo kertoa.

1996. Muistan sen päivän yhä kuin eilisen. Kuulin uutisista: Eva Dahlgren on mennyt naimisiin. Ensimmäinen tunne oli pettymys. Hän oli pettänyt minut. Sillä en minä voinut kuvitella, että hän tekisi niin kuin muut, menisi naimisiin miehen kanssa. En tiedä mitä tuo tunne oli minuun juurtunut, mutta olin pettynyt ja surullinen.

Sitten kävelen yhden lööpin ohi ja katson tarkemmin: naisen kanssa.

On kuin koko maailmani jähmettyisi siihen yhteen hetkeen ja hämmentyneeseen, ilonsekaiseen, tunteeseen. Kaikki loksahti paikoilleen. Kaikki mitä olin hänestä ja itsestäni hänen laulujensa kautta aavistanut, mutta en tajunnut.

Se oli silloin tavattoman tärkeää, eilen taas muistin kuinka tärkeää. Ei silloin ollut ketään muuta esikuvaa. En minä tiennyt ketään, joka olisi ollut "sellainen", naisista pitävä nainen. Siitä on vasta kymmenen vuotta. 10! Silti tuntuu, että itse olen siinä ajassa matkannut tavattoman kauas.

Eilen, katsoessani ympärilläni vellovaa ihmismassaa, joka lauloi ja tanssi hänen sanojensa tahtiin. Katsoessani noita miehiä, naisia, lesboja, homoja, heteroita ja kaikkea siltä väliltä, tulin tavattoman iloiseksi. Ja onnelliseksi hänen puolestaan, sillä hän oli todiste siinä lavalla seisoessaan mitä on uskaltaa ja sen jälkeen tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on.

Lisäisin tähän loppuun jokin hienon quoten Evalta, mutta se on vaikeaa koska on liikaa mistä valita. En voi sanoa muuta kuin, että olisipa useammassa ihmisessä yhtä paljon uskallusta ja lämpöä.

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006

Parisuhde Inspector

Kesäisin tulee katsottua kummallisia sarjoja. Ja vieläpä uusintakierroksena. Nyt kun jokailtaiset jalkapallolähetykset ovat loppuneet, olen joutunut etsimään jotain muuta katsottavaa iltapalan ja venyttelyn oheen.

Sinkkuelämää ja sen jälkeen tuleva Seksigurut ovat vakiinnuttaneet paikkansa iltaohjelmassani. Muita säännöllisiä ovat Bones ja Subilta tuleva lakimiessarja, jossa musta komea mies joutuu pienen tyttövauvan yksinhuoltajaksi (ja sillä on homo nanny!).

Mutta siihen parisuhdekouluun.

Katsottuani ilta toisensa perään Sinkkistä ja Guruja, tuntuu kuin parisuhteiden maailma kiteytyisi muutaman toistuvan kysymyksen ja ongelman ääreen. Kaikki tietenkin tietävät, että kyseisissä sarjoissa keskeisellä sijalla on seksi, sen puute tai tyydyttämättömyys.

Seksikeskeisistä hömppäsarjoista kuoriutuu kuitenkin jotakin ihmissuhteista paljon enemmän paljastavaa: ihmisten tarve saada huomiota, hyväksyntää ja tuntea itsensä arvokkaaksi ja pelko, ettei niin käy. Ja jos nämä asiat jakautuvat epätasaisesti menee myös kaikki muu menojaan.

Seksiguruissa (tietämättömille tiedoksi) näytetään valvontakameroiden kuvaa parien jokapäiväisestä arjesta, myös makuukammarissa. On jotenkin seisauttavaa katsoa kuinka ihmiset kohtelevat toisiaan. Ihmiset, joiden kuuluisi muodostaa perhe ja rakastaa toisiaan. Komentelua, tyytymättömyyttä, ainaista valitusta, epäilyä. Kameroiden taltioima ruumiinkieli paljastaa halveksunnan ja kuinka ihmiset työntävät toisiaan pois.

Ja sitten ihmetellään kun ei oikein haluta, ei tunnu miltään. Monet ovat kokeilleet kaikki temput ja asennot. Piiskaleikit ja vieraissahyppimiset, mutta eivät osaa tai uskalla kertoa toisillaan mistä pitävät tai vain silittää toistensa ihoa.

Miksi niin käy? Mistä se johtuu? Onko itsen ja toisen välisen rajan ylläpitäminen ja sitä toisinaan uhkaavan symbioosin välttäminen vain yksinkertaisesti niin helvetin vaikeaa, rankkaa ja työlästä, että harva siihen todellisuudessa pystyy. Harva kykenee joka päivä ajattelemaan uudestaan, että tuo toinen tuossa on ihmeellinen ihminen ja minulla on onni tuntea hänet. Harva uskaltaa sanoa asioita, joiden sanomiseen sisältyy pelko hylätyksi tulemisesta.

Ihmiset ovat hyvin itsekeskeisiä. Ehkä oman itsen ylläpitämiseksi on pakkokin olla, mutta pitäisi muistaa välillä myös hellittää tuosta pelostaan ja pysähtyä toisen ääreen. Päästää lähelle rajojen kadottamisen uhallakin. Miksi muuten me haluasimme olla toisen kanssa? Silloinhan meille riittäisi vain kopio itsestämme.

Tiedän, että minä olen usein suhteissani ollut se kameroiden taltioima vittupää, joka heristää sormeaan kohti kun olisi pitänyt pysähtyä, ottaa toista kädestä kiinni ja uskaltaa kertoa mitä pelkää.

En osaa suhteessa vielä muistaa toisesta niitä oikeita, muistamisen arvoisia asioita ja muistuttaa itseäni niiden jokapäiväisen muistamisen tärkeydestä. Enkä sitä, kuinka pysähdytetään oikealla hetkellä ja ojennetaan käsi.

Jos osaisin jo, en olisi ehkä yksin.



maanantaina, heinäkuuta 17, 2006

Paluu arkeen 2

Toinen työviikko on aluillaan. Pomo vilahti töissä, vain lähteäkseen huomenna Istanbuliin konferenssiin kahden jatko-opiskelijan kanssa. sellaista se on se akateeminen tutkijuus -parhaimmillaan siis. Mutta kuka nyt haluaisi kuumista kuumimpaan ja tuskallisen hiostavaan Turkkiin kun voi nauttia kesä-Suomen hienoista ilmoista?!

Minua muistutettiin taas siitä. Siitä, että olisi hyvä valmistua. Valmistuakseen pitää tehdä jotakin (luultavasti useita asioita). Aloitin tekemällä aikataulun. Liekö kuinka mones sellainen. Rakastan aikataulujen tekemistä, mutta on osoittautunut, että olen aika huono noudattamaan niitä. Olen ajatellut, että ehkä ihminen voi muuttua. Tehdä toisin kuin aiemmin. Jos oikein yrittää.

Sehän on niin yksinkertaista kuin 20 ov = 40 h x 20 vkoa.

Yöpöydälläni on vielä toistaiseksi Tuomas Kyrön Tilkka.

Lounastauolla oli masentavaa kuulla työtoverilta, että pankin mukaan opintolainaansa voi joutua maksamaan pois vielä 50-vuotiaaksi asti. Se pisti totisesti miettimään omaakin tilannetta. Ja valtio vielä oikein kannustaa, että ottakaa lainaa ja valmistukaa nopeasti! Mitä hyötyä siitä on jos valmistumisen jälkeen saa niin huonoja/pätkäisiä duuneja, ettei lainaa ole mahdollista maksaa takaisin kuin minimierillä?!


HÄÄREPORTAASI:

Häät sujuivat oikein hyvin. Olin kamalan jännittynyt ystäväni puolesta. Näissä häissä korkeammat voimat olivat totisesti läsnä, sillä kesken vihkikaavan sulhasen siskon mies lähti parkuva lapsi sylissään kohti ulko-ovea. Ulko-oven vieressä oli kuitenkin täyslasinen kohta, josta mies tuskastuneena yritti erehdyksessä ulos. Lapsi sylissään. Koko lasi hajosi pirstaleiksi, mutta kenellekään ei käynyt mitään. Jopa morsiuspari seisoi urheasti hievahtamatta alttarilla vaikka koko yleisön läpi kiiri pelästynyt kohahdus ja lapsen lohduton huuto täytti kirkon äärimmilleen. Jos tuo ei ollut johdatusta tai hyvä enne avioliitolle niin sitten ei mikään. (toim. huom. allekirjoittanut ei edes kuulu kirkkoon tai usko muutenkaan jumalaan sen perinteisessä merkityksessä).

Juhlissa oli tolkuttomasti viinaa ja hyvää ruokaa. Jossakin vaiheessa iltaa tanssin jonkun ruotsinkielisen sedän kanssa och pratade mycket flytande svenska. Sen jälkeen intouduin vielä hakemaan 16-vuotiasta serkkutyttöä tanssimaan (olimme mitä ilmeisimmin juhlien ainoat sinkut). Toivoa sopii, että olen käyttäytynyt siveellisesti.

Löysin itseni loppuyöstä hotelli Vantaanportista. En ymmärrä miksi (joku oli suostutellut, sen kyllä muistan). Hukkasin muut juhlavieraat hotellin uumeniin ja otin taksin kotiin. Luultavasti se oli oikein viisas ratkaisu. En edes tiedä missä kyseinen hotelli on, luultavasti jossakin Vantaalla?

Pidin näistä häistä, vaikken ole varsinaisesti häiden kannattaja. Pidin ylipäänsä siitä tunteesta, että on olemassa jatkuvuutta ja perinteitä. Että ihminen kuuluu johonkin suurempaan kokonaisuuteen ja on vastuussa muillekin kuin itselleen tekosistaan.

perjantaina, heinäkuuta 14, 2006

Sisäinen nörtti

Olen juuri todennut, että pidän valtavasti tietokoneella leikkimisestä. Olen koko tämän viikon hionut duunin uusia nettisivuja. Ja kaksi vuotta sitten en edes tiennyt kuinka nettisivuja päivitetään. Mihin kaikkeen humanisti taipuukaan!

Olen löytänyt sisäisen nörttini uudestaan (minullahan on ala-astemenneisyys 64-ohjelmoinnin ja ensimmäisten kotipeeceiden parissa).

Blogin ohessa olen aloittanut ihan oikeiden, perinteisellä html:llä koodattujen, sivujen väkertämisen. Kaikki tämä vain koska olen duunin nettisivuhomman takia intoutunut asiasta enemmänkin.

Jospa ryhtyisinkinkoodinörtiksi ja muuttaisin sille autiolle saarelle? Vain minä ja langaton satelliittiyhteys muihin.

Huomenna odottaa kuitenkin vielä maanpäälliset asiat: häät.

Myös V.I.B on palannut takaisin Suomeen lähes vuoden kestäneeltä Atlantin takaiselta komennukseltaan.

Jag tror att det ska bli lite svenska i mon :) Hoppas att det finns kula tjejer i party.

heja

perjantaina, heinäkuuta 07, 2006

Tästä kesä vasta alkaa!

Oioioi! Elohopea on karannut pahankurisesti kesälaitumille ja sanoutunut lähes täysin irti sähköisistä viestimistä. Maanantaina on kuitenkin edessä paluu töihin. Siksipä kivistä tietä on hyvä loiventaa aloittamalla viestiminen blogista.

Lomalla tapahtunutta:
-heteropariskuntajuhannus. Kaikilla oli joku, minulla ei.
-krokettimatsi
-frisbeen heittelyn alkeet kavereille
-päivä Ruissalossa, nurmikolla eväiden kera.
-uinti Kakskerran järvessä
-osallistumienn ekaa kertaa polttareihin
-terassilla istumista
-pussikaljoittelua
-viinan litkimistä yksin kotona ja sentimentaalisena
-matka Tallinnaan äidin kanssa, jossa: paljon kävelyä, eläintarharetki, paljon viinaa ja hyvää ruokaa (suosittelen Musta Lammas ravintolaa vanhassa kaupungissa. On muuten vastapäätä Tallinnan homobaareja). Lopuksi välien selvittelyä Depence Mode baarissa (Kyllä, sellainen on olemassa ihan oikeasti. Siellä soitettiin vain DM:n musaa!)
-syvä ja hyvä rusketus
-oman elämän pohdintaa -jälleen
-kolmen eksän tapaaminen ja yhden näkeminen lehden sivuilla perheineen Pride-kulkueessa
-viiden sellaisen ihmisen tapaaminen, jota en ole tavannut yli kuuteen vuoteen! (joista yksi oli nyttemmin vinoviettiseksi osoittautunut vanha pelikaverini, johon aikoinaan olin ihastunut)
-yhdet naistenbileet (paljon naisia, ei onnea)
-yhden kirjan ostaminen
-parin kirjan lukeminen (huono saldo, tiedän)
-kahden levyn hankkiminen ja musiikin kuuntelu noin yleisesti
-usean vaatekappaleen ostaminen ja henkilökohtainen konkurssi (kunpa ne lomarahat maksettaisiin jo!). Täytänkö elämääni shoppailulla?
-yksi varovainen ihastus ja siinä pettyminen (no, eihän mitään edes ehtinyt tapahtua, mutta sain silti vähän takkiini yllättävältä taholta)

Saldo on ollut aika monipuolinen. Vielä kun ehtisi saaristoon ja Tukholmassa käymään. Kesäkissa kelpaisi myös. Ja jos sopiva löytyy, lupaan pitää siitä huolta myös syksyn tullessa.
Viikonloppuna ystävien näkemistä ja Ruisrock. Sitten alkaakin taas tiukka arki. Kaikin tavoin.
Ensi viikonloppuna vanhan ystävän häät.

Jotenkin voisin vetää tähänastisen kesän yhteen näin: paljon ihmisiä ja liikettä. Paljon sellaisia kohtaamisia, joita en koskaan uskonut tapahtuvaksi ja muutama sellainen, jotka ilahduttivat käsittämättömän paljon. Aika hyvä kesä. Ja tästähän se vielä vaan paranee!