Muutto ohi!

Nyt olen sitten virallisesti Tiilentekijäkatu 8:n asukki. Kun muutimme viime viikolla K:n kanssa osan tavaroistani uuteen luukkuun, oveen oli ilmestynyt jo nimeni, oma nimeni. Se oli huisia. Kolmeen vuoteen ovessa ei ole ollut nimeäni ja nyt on.

Seinän väri ei näyttänyt yhtään niin pahalta kuin silloin kun kämppä oli tyhjänä. Paikka tuntuu yhtäaikaa tutulta ja jännittävän vieraalta. Kodilta kuitenkin. Tavaroita on yhä hujan hajan lauantaisen muuton jälkeen, mutta vähitellen romppeet löytävät paikkansa. Hilkka ihmettelee, että koska me lähdetään pois tästä oudosta kämpästä. Mutta se on nyt meidän uusi koti.

L oli auttamassa minua K:n ja M:n kanssa todella reippaasti muutossa. Kantoivat adoptoimani afrikkalaisen kivihyllyn kaikki kivet ylös asti. Kaikkea sitä ihmiset tekevät toistensa vuoksi. Ystävyydeksi sitä kai kutsutaan.

Eilen löhösimme L:n kanssa koko päivän sisällä. Ulos pistimme nokkamme vain, jotta saimme filkkoja ja ruokaa. L esitteli minulle suosikkileffansa: When Harry met Sally (kirjoitetaanko se noin?). Ihanaa rakkaushömppää. Ja ihana L. Muuton ja edellisen elämänvaiheen taakse jättämisen aiheuttama stressi alkaa viimein hellittää. Tajusin, että on aika ihanaa herätä jonkun vierestä ja että tuo joku on L.

Elämä edessä, tukka takana (tai ainakin vielä päässä). Otin yhteyttä myös Linniin Norjassa. Josko kuitenkin lähtisi Europrideen? Lattiatilakin löytyi jo.

***

Luvun alla: tyhjät pahvilaatikot ja ylenmäärin paperiroinaa.
Kuulolla: levyhyllystä löytyneet vanhat suosikit (kuten Greatest Hits 1998!)

Remontti-irma rulaa

Viime päivät olen viettänyt minulle (lähes) uuden aihealueen parissa. Olen nimittäin remontoinut tulevaa kotoani (niin tiedoksi, että olen muuttamassa puutaloidyllistä 50-luvun kerrostaloon, viidenteen kerrokseen vielä).

Kävin elämäni ensimmäisen kerran ostoksilla K-raudassa (siis ostamassa oikeita remonttitarvikkeita). Olin aika ulalla, mutta onneksi siellä oli nopsaa ja osaavaa asiakaspalvelua. Sitten ostin elämäni ensimmäisen maalitonkan. 9 litraa himmeää talomestarisävyn valkoista maalia vaihtoi omistajaa 45 euron hintaan. No onneksi vuokraemäntä on luvannut maksaa remonttikulut minulle jälkikäteen.

Olen oppinut, että tapettien poisto yhdestä about 16 m2 huoneesta vie kauemmin kuin parisen tuntia. Todellisessa elämässä siihen menee kaksi päivää. Ensin kostutat tapetit, sitten huomaat, ettet ole kostuttanut niitä riittävästi. Sen jälkeen tajuat, että ei olisi pitänyt kostuttaa kaikkia samanaikaisesti vaan sitä mukaa kuin niitä ehtii repiä alas. Ja koko rumba alkaa siis alusta. Mutta nyt siis tiedän tämänkin, kuinka kauan aikaa kuluu ja kunka helvetillistä on raapia rystyset verillä tapetin roippeita seinästä (perfektionisti kun olen). Lauantaina minulla oli onneksi apuvoimia kolmen ihmisen verran kaikkein vittumaisimpaan vaiheeseen.

Eilen päätin jatkaa raksalla yksin. Se oli aika meditatiivinen kokemus. Monta tuntia kului ihan hujahtaen vain. Kuuntelin Novaa ja puuhaillessa tuli todella hyvä mieli. Pitäisi ottaa raksasta kuvia ja muutenkin voisin opetella kuinka tästä blogista saisi vähän visuaalisemman. Eilisillan saldo: kaksi valkoista seinää, rikkinaarmuuntuneet rystyset ja muutenkin hakattu olo. Päätin jättää iltalenkin suosiolla väliin ja menin sen sijaan Vaakahuoneelle nauttimaan hyvin ansaitun remonttiolusen. Sen verran piipussa olin, että menin ihan luppasilmäiseksi siitä yhdestä. Toinen motiivini Vaakiksen suhteen oli tietty L, joka on siellä töissä ja jonka hammasharja oli unohtunut luokseni. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin, että L tuli jälleen yöksi, joten hammasharjareissu oli vain muotoseikka.

Nyt mietinkin: missä vaiheessa toiselle voi hankkia hammasharjan jatkuvaan säilytykseen ja mitä se sitten taas merkitsee?

Oikea käteni on aivan rampa. Aamulla hajotin viinilasin tyhjentäessä astiakaappia. Olen alkanut unelmoida yhdestä seinästä maitokahvin värisenä. Ja sisustuksesta, joka täsmäisi siihen. (Miksei IKEA voisi arpoa köyhille opiskelijoille lahjakortteja?)

Nyt tekemään ensi syksyn kirjatilauksia (lista on pitkä ja olen uupunut jo valmiiksi pelkästä ajatuksesta). Törmäsin tänään Juslenian edessä amanuenssiin, joka kyseli kuinka olen viihtynyt. Kaikki tuntuvat nyt kyselevän sitä...tarkoittaako se sitä, että he arvioivat halukkuuttani jatkaa vai kyselevätkö muuten vaan? En vieläkään tiedä mitään syksystä. Olen asian suhteen kuitenkin ihan lunki. Jos tämä pesti jatkuu, talous on turvattu. Jos ei jatku, opiskelen kuin pieni eläin ja murehdin taloudesta vasta kun on ihan pakko.

Tämä on sitä nykyihmisen elämää: prekariaattia!

**

Luvun alla: Marjo Niemi / Juostu maa
Kuulolla (Novan lisäksi): Sielun veljet (K:n antama kokoelma)