keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

No hops!

Ei tämä päivittäminen enää näytä kauheasti innostavan. Ehkä minulla ei vain ole tarpeeksi ajatuksia päässäni tai halua tuottaa niitä maailman silmien eteen. Kivempi on lukea mitä muille kuuluu. Missä matkaavat, mitä ovat kokeneet.

Elikselle on tapahtunut pieniäsuuria asioita. Konkretiaa ovat palkannousu (jee, elämäni ensimmäinen!) ja yhä suuremman roolin saava työelämäminä. Raha on tietty kivaa, työ ei niinkään (paitsi tämän vuoden sain aloittaa kivalla & itsenäisellä projektilla, jossa opin paljon uutta).

Suurempi asia, ehkä, on se, että olen tavannut ihmisen. Siis tavannut hänet, josta viime viestissäni ehdin jo hätäillä. Ja lupaavalta tuntuu. Pelkotiloja on, tottakai. Mutta paljon enemmän sitä sellaista sopivalta tuntuvaa yhdessäoloa ja toisen olemassa olosta ja ajatuksista riemuitsemista. Ehkäpä tämä voisi nyt kestää, voisiko? Itsehän minä siihen voin vaikuttaa, kuten moneen muuhunkin asiaan. Kun vain jaksaisi sen muistaa ja hymyillä aina ajatusten välillä.

Elämä voi olla, edelleen, ihan jännää ja seikkaperäistä. Eikä edes kovin raskasta.