Paluu arkeen 2

Toinen työviikko on aluillaan. Pomo vilahti töissä, vain lähteäkseen huomenna Istanbuliin konferenssiin kahden jatko-opiskelijan kanssa. sellaista se on se akateeminen tutkijuus -parhaimmillaan siis. Mutta kuka nyt haluaisi kuumista kuumimpaan ja tuskallisen hiostavaan Turkkiin kun voi nauttia kesä-Suomen hienoista ilmoista?!

Minua muistutettiin taas siitä. Siitä, että olisi hyvä valmistua. Valmistuakseen pitää tehdä jotakin (luultavasti useita asioita). Aloitin tekemällä aikataulun. Liekö kuinka mones sellainen. Rakastan aikataulujen tekemistä, mutta on osoittautunut, että olen aika huono noudattamaan niitä. Olen ajatellut, että ehkä ihminen voi muuttua. Tehdä toisin kuin aiemmin. Jos oikein yrittää.

Sehän on niin yksinkertaista kuin 20 ov = 40 h x 20 vkoa.

Yöpöydälläni on vielä toistaiseksi Tuomas Kyrön Tilkka.

Lounastauolla oli masentavaa kuulla työtoverilta, että pankin mukaan opintolainaansa voi joutua maksamaan pois vielä 50-vuotiaaksi asti. Se pisti totisesti miettimään omaakin tilannetta. Ja valtio vielä oikein kannustaa, että ottakaa lainaa ja valmistukaa nopeasti! Mitä hyötyä siitä on jos valmistumisen jälkeen saa niin huonoja/pätkäisiä duuneja, ettei lainaa ole mahdollista maksaa takaisin kuin minimierillä?!


HÄÄREPORTAASI:

Häät sujuivat oikein hyvin. Olin kamalan jännittynyt ystäväni puolesta. Näissä häissä korkeammat voimat olivat totisesti läsnä, sillä kesken vihkikaavan sulhasen siskon mies lähti parkuva lapsi sylissään kohti ulko-ovea. Ulko-oven vieressä oli kuitenkin täyslasinen kohta, josta mies tuskastuneena yritti erehdyksessä ulos. Lapsi sylissään. Koko lasi hajosi pirstaleiksi, mutta kenellekään ei käynyt mitään. Jopa morsiuspari seisoi urheasti hievahtamatta alttarilla vaikka koko yleisön läpi kiiri pelästynyt kohahdus ja lapsen lohduton huuto täytti kirkon äärimmilleen. Jos tuo ei ollut johdatusta tai hyvä enne avioliitolle niin sitten ei mikään. (toim. huom. allekirjoittanut ei edes kuulu kirkkoon tai usko muutenkaan jumalaan sen perinteisessä merkityksessä).

Juhlissa oli tolkuttomasti viinaa ja hyvää ruokaa. Jossakin vaiheessa iltaa tanssin jonkun ruotsinkielisen sedän kanssa och pratade mycket flytande svenska. Sen jälkeen intouduin vielä hakemaan 16-vuotiasta serkkutyttöä tanssimaan (olimme mitä ilmeisimmin juhlien ainoat sinkut). Toivoa sopii, että olen käyttäytynyt siveellisesti.

Löysin itseni loppuyöstä hotelli Vantaanportista. En ymmärrä miksi (joku oli suostutellut, sen kyllä muistan). Hukkasin muut juhlavieraat hotellin uumeniin ja otin taksin kotiin. Luultavasti se oli oikein viisas ratkaisu. En edes tiedä missä kyseinen hotelli on, luultavasti jossakin Vantaalla?

Pidin näistä häistä, vaikken ole varsinaisesti häiden kannattaja. Pidin ylipäänsä siitä tunteesta, että on olemassa jatkuvuutta ja perinteitä. Että ihminen kuuluu johonkin suurempaan kokonaisuuteen ja on vastuussa muillekin kuin itselleen tekosistaan.