Turva

Koiran tassut rapistelevat parketilla.

"Muista katsoa, että tytöt saavat aamupalaa syödäkseen."

Uneeni sekoittuu rapinaa ja pehmeää valoa. Keittiössä on lämmintä ja hämärää. Tuoreen leivän tuoksu. Kahden miehen matalat äänet ja tassuttavat askeleet. Käännän kylkeä. Lakanat tuoksuvat unelta ja huuhteluaineelta.

Hetken aikaa minusta tuntuu siltä kuin joskus pienenä. Kun minua ympäröi loppumaton, aikuisista huokuva, turvallisuuden tunne.

Herätessäni muistin vielä tämän: jos minulla olisi ollut kaksi isää perheenä, olisi se tuntunut tältä.

Ehdottoman turvalliselta.

***
Luettu:
Emma Puikkonen / Näköala

Syksyn hedelmät

Nyt on syksy. Tai pitäisi olla, mutta ulkona paistaa yhä aurinko kirkkaasti ja kuumasti. Ihmiset istuvat shortsit päällä terasseilla, antavat auringon viipyä ihollaan. Muuttuvat kissoiksi, jotka venyttelevät rauhassa raajojaan kaikkiin ilmansuuntiin.

Olen toimittanut tänään ensi viikonlopun seminaarin julisteita ympäri mäkeä. Yliopistolla on kumman hiljaista. Vain hoitotieteilijät parveilevat mäellä -jokin seminaari käynnissä.

Nyt on juuri sellainen päivä, jolloin avataan valkoviinipullo ja mennään istuksimaan vielä vihreälle nurmikolle. Nyt on sellainen päivä, jolloin ei ole kiire minnekään. Jolloin voi pistää maaten ja lukea hyvää kirjaa. Syödä muutaman kaneliomenan, jonka on ystävän pihalta poiminut.

Mikään ei voi ahdistaa tällaisena päivänä. Ei edes se, että telkkani ei enää toimi (olen ottanut sen merkkinä edessä olevasta laajemmasta muutoksesta). Ei se, että pian kodistani katoaa joukko oleellisia huonekaluja, jotka ovat olleet vain tilapäisesti minun, ja joiden tilalle minulla ei ehkä ole varaa ostaa mitään järkevää ja kaunista.

Näen tänään ehkä tytön. Tai pojan. Joskus on vaikea tietää kumman.
Eikä sekään huoleta. Pitää antaa tulla ja mennä. Omaa tahtiaan.

Ainakin tänään osaan sen.

Sain loppuun Saision monisatasivuisen Voimattomuuden, jonka vasta toissapäivänä aloitin (kas mitä televisiottomuus oitis saa aikaan). Teos sai sanat ja ajatukset liikkeelle. Nautin lukemisesta. Loputtomista sanaketjuista, niiden rytmistä.

Kirjoitin muutaman sanan itsekin. Onko se tytön ansioita - vai pojan?
Ehkä se on kuitenkin tämä syksy. Tämä lämmin ja odotuksen täyteinen syksy.

***
Luvun alla: Saisio / Baikalin lapset
Kuulolla: Anthony and the Johnsons

Elämässä tulee odoteltua monia asioita. Aikaa odotteluun suttaantuu yhteenlaskettuna todella paljon.

Odotellaan, että päästään kouluun, töihin, parisuhteeseen, omaan asuntoon ja kaiken jälkeen odotellaan vielä paikkaa vanhustenkodin demantiaosastolta. Tosin, silloin jää varmaankin paitsi odottamisen tunteesta kun ei muista mitään odottavansa. Kuka odottaa mitäkin.

Itse olen odotellut moniakin asioita. En ehkä ylläolevasta listasta niinkään enää vähään aikaan. Odottelen, että jokin päivä eteeni piirtyisi ovi. Avaan oven ja astun sisälle johonkin paikkaan tai tilaan, jossa ei odoteta vaan toimitaan. Siellä kirjoittaisin sen kirjan, jonka aina olen tiennyt osaavani kirjoittaa. Opettelisin paritansseja. Järjestäisin valokuvanäyttelyn. Tekisin elämäni performanssin. Ottaisin tyttöä kädestä elokuvissa oikeassa kohtaa. Olisin aina peloton ja hyvä toisille ihmisille.

Kun ei odota mitään, ei voi menettää mitään.

Eilen näin näytelmän, lorcalaisen. Sen absurdi ja pelottava maailma ei juuri avautunut. Eikä ollut edes tarpeen. Yksi osuva repliikki jäi kuitenkin mieleeni:

Mitä se sellainen odottaminen on?

***
Luvun alla: Pirkko Saisio / Voimattomuus
Kuulolla: Maria Gasolina / Tyttö tanssii

Turkulainen baarimies

Tavallinen perjantai-ilta turkulaisessa tanssimusiikkia soittavassa juottolassa klo 3.30. Kaksi naista pitävät hauskaa keskenään. Tanssi kulkee ja keskusteltavaakin löytyy. On selvästi nähtävissä, että nämä kaksi naista ovat liikkeellä keskenään - keskenään.

Tanssilattian poikki hoippuu keski-ikäinen, T-paitaan ja kuluneihin farkkuihin pukeutunut mieshenkilö. Juovuksissa, tietenkin. Ei paljon, mutta kuitenkin riittävästi lähestyäkseen paikan naispuolisia asiakkaita.

MIES: hhei
NAISET (hiljaisuus. Istuvat tanssilattian lavan reunalle, kauas miehestä)
MIES (istuu naisten viereen, liki): Mitäs tytöt
NAISET (keskustelevat keskenään, eivät katso mieheen. Toinen naisista laskee käden toisen polvelle)
MIES: Lähtiskhös tytöt jatkoille? Olis hyvät jatkot.
NAISET (suutelevat, eivät kiinnitä mieheen mitään huomiota)
MIES (siirtyy jälleen lähemmäksi naisia): Mhul olis Hirvenshalos komia paatti. Sheil olis jatkot. Miten olish?
TOINEN NAISISTA MIEHELLE: Kuules, kuvitellaan, että mä näkisin sut, mitä mä en todellakaan tee. Kuvitellaan, että mä EDES näkisin sut, niin mä vastaisin, että etkö sä nyt taida esittää tota sun kysymystä vähän väärille naisille?
MIES: jaa-ah. Voihan tuo olla totha.

Naiset poistuvat käsikädessä. Mies jää istumaan lavan reunalle. Miehen puvuntakkinen kaveri nojailee tanssilattialla tiukkafarkkuisen blondin kanssa. Salissa leijuu tupakan ja lattialle kaatuneen makean juoman lemu. Valo on ankara, ihmiset enimmäkseen juovuksissa ja siksi rumia.

Turun yö on aina yhtä antelias ja yllättävä. Etenkin mitä tulee turkulaisiin miehiin.

Firenze vai Helsinki?

Taas yksi viikko aluillaan. Pelirintamalla on jälleen tapahtunut. Olemme päässeet sittenkin Firenzeen, Ultimaten seurajoukkueiden Euroopanmestaruuden lopputurnaukseen. Nyt pohdin kuumeisesti lähtisinkö sinne vai en. Ainutlaatuinen tilaisuus, totta. Mutta totta on myös sekin, että tällaiset retket ovat taas niitä yllättäviä, täysin ennakoimattomia rahareikiä. Ja sellaiseen minulla ei tosiaankaan olisi varaa juuri nyt. Luulen, että tunnustelen vielä pari päivää polvieni kuntoa (vihoittelivat viikonlopun turnauksessa aika ikävästi) ja mietin rahoitusvaihtoehtoja. Samana viikonloppuna olen jo sopinut Hesaan yhden teatteriretken, joten se jäisi kyllä sitten tekemättä...

Firenze, ehkä. Ehkä.

Tapasin viikonloppuna pitkästä aikaa uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Aivan ihastuttavan ranskalaispojan, joka on tullut Suomeen vaihtoon ja on kiinnostunut kaikesta ja kaikista. Löysin itseni myös keskustelemasta erään naispuolisen ihmisen kanssa. Minä olen tiennyt hänet jo pitkään ja pitänyt häntä lahjakkaana ja arvoituksellisena, mutta ehkä hieman ylimielisenä tyyppinä. Mutta eihän sitä olekaan vaan hyvin avoin ihminen. Muuta en toistaiseksi hänestä vielä osaa sanoa. Paitsi että yhdistelmä skorpioni&näyttelijä, ei ole ehkä ihan kaikkein helpommasta päästä.

Loppuun vielä muutama lause kappaleesta, jota olen viime aikoina kuunnellut paljon:

Voit sanoa mitä haluat
se ei tunnu, se ei kosketa
mene vaan, mene vaan

Toinen toistaansa täällä jumaloi ketään ei täysin silti saada voi
älä järjetön enää kapinoi,
mene vaan

Vaikea selittää ja ymmärtää miten toisesta aina jälki jää

Sitä mitä koitin sussa koskettaa tajusin ei oo olemassakaan

PMMP: Joutsenet