Elämässä tulee odoteltua monia asioita. Aikaa odotteluun suttaantuu yhteenlaskettuna todella paljon.

Odotellaan, että päästään kouluun, töihin, parisuhteeseen, omaan asuntoon ja kaiken jälkeen odotellaan vielä paikkaa vanhustenkodin demantiaosastolta. Tosin, silloin jää varmaankin paitsi odottamisen tunteesta kun ei muista mitään odottavansa. Kuka odottaa mitäkin.

Itse olen odotellut moniakin asioita. En ehkä ylläolevasta listasta niinkään enää vähään aikaan. Odottelen, että jokin päivä eteeni piirtyisi ovi. Avaan oven ja astun sisälle johonkin paikkaan tai tilaan, jossa ei odoteta vaan toimitaan. Siellä kirjoittaisin sen kirjan, jonka aina olen tiennyt osaavani kirjoittaa. Opettelisin paritansseja. Järjestäisin valokuvanäyttelyn. Tekisin elämäni performanssin. Ottaisin tyttöä kädestä elokuvissa oikeassa kohtaa. Olisin aina peloton ja hyvä toisille ihmisille.

Kun ei odota mitään, ei voi menettää mitään.

Eilen näin näytelmän, lorcalaisen. Sen absurdi ja pelottava maailma ei juuri avautunut. Eikä ollut edes tarpeen. Yksi osuva repliikki jäi kuitenkin mieleeni:

Mitä se sellainen odottaminen on?

***
Luvun alla: Pirkko Saisio / Voimattomuus
Kuulolla: Maria Gasolina / Tyttö tanssii