Muutto ohi!

Nyt olen sitten virallisesti Tiilentekijäkatu 8:n asukki. Kun muutimme viime viikolla K:n kanssa osan tavaroistani uuteen luukkuun, oveen oli ilmestynyt jo nimeni, oma nimeni. Se oli huisia. Kolmeen vuoteen ovessa ei ole ollut nimeäni ja nyt on.

Seinän väri ei näyttänyt yhtään niin pahalta kuin silloin kun kämppä oli tyhjänä. Paikka tuntuu yhtäaikaa tutulta ja jännittävän vieraalta. Kodilta kuitenkin. Tavaroita on yhä hujan hajan lauantaisen muuton jälkeen, mutta vähitellen romppeet löytävät paikkansa. Hilkka ihmettelee, että koska me lähdetään pois tästä oudosta kämpästä. Mutta se on nyt meidän uusi koti.

L oli auttamassa minua K:n ja M:n kanssa todella reippaasti muutossa. Kantoivat adoptoimani afrikkalaisen kivihyllyn kaikki kivet ylös asti. Kaikkea sitä ihmiset tekevät toistensa vuoksi. Ystävyydeksi sitä kai kutsutaan.

Eilen löhösimme L:n kanssa koko päivän sisällä. Ulos pistimme nokkamme vain, jotta saimme filkkoja ja ruokaa. L esitteli minulle suosikkileffansa: When Harry met Sally (kirjoitetaanko se noin?). Ihanaa rakkaushömppää. Ja ihana L. Muuton ja edellisen elämänvaiheen taakse jättämisen aiheuttama stressi alkaa viimein hellittää. Tajusin, että on aika ihanaa herätä jonkun vierestä ja että tuo joku on L.

Elämä edessä, tukka takana (tai ainakin vielä päässä). Otin yhteyttä myös Linniin Norjassa. Josko kuitenkin lähtisi Europrideen? Lattiatilakin löytyi jo.

***

Luvun alla: tyhjät pahvilaatikot ja ylenmäärin paperiroinaa.
Kuulolla: levyhyllystä löytyneet vanhat suosikit (kuten Greatest Hits 1998!)