Urheilun hinta

Olen hehkutellut viime aikoina niin itselleni kuin tutuillekin kuinka nautin ultimaten treenaamisesta (ja treenamisesta ylipäänsä). Tunnen edistyneeni, kasvaneeni tasapainoisemmaksi ja vahvemmaksi pelaajana. Luulen, etten silloin nuorempana koskaan päässyt lähellekään tätä tasoa minkä nyt olen saavuttanut vajaassa vuodessa.

Mutta on sitä töitäkin tehty ja välillä tunnettu epätoivoakin oman fysiikan rajallisuuden suhteen. Olen rämpinyt läpi monen erilaisen ja eri kokoonpanoissa pelatun turnauksen. Selvinnyt polvi-, nilkka- ja säärivaivoista. Teipannut jatkuvasti aukirepeytyviä jalkapohjiani kasaan kunnes ne ovat kovettuneet mitä tahansa kestäviksi. Ehtinyt välillä jo pelätä pahinta polvien kestämisen suhteen ja melkein heittänyt nappikset nurkkaan.

Eilen treeneissä tuntui siltä, että nyt ei irtoa enää yhtään enempää. Jalat olivat kun kaksi puupölkkyä. On pakko levätä totaalisesti nämä kaksi päivää ennen lauantain pelejä (joissa onnistumisesta on kiinni olemmeko pronssiottelussa!) ja toivottava, että kunto palautuu. Olisi pitänyt tajuta hellittää jo hiukan aiemmin: viimeiset kolme viikkoa olen treenannut keskinmäärin 5-6 kertaa viikossa. Fyysistä puhkipalamista on edesauttanut vielä se, että nukun edelleen saamarin huonosti. Herään 4-6 kertaa yössä, kierin, käntyilen, nyin peittoa ja ramppaan vessassa. Vaikka nämä kesäiset hellekelit ovatkin aivan mahtava asia, odotan silti jo hieman viileämpää ja hämärämpiä aikoja ja sen myötä parempia unenlahjoja.

Urheiluun elämäntapana tottuu ja jää kiinni aivan samoin kuin ei-urheilemiseenkin. Olen tyytyväinen, että olen löytänyt uudestaan urheilun, vaikka se tällä hetkellä toimiikin monen muun tyhjiön täyttäjänä.

Tänään on lupa ihan hyvällä omalla tunnolla ja lauantain koitoksia ajatellen vain maata ja lukea kirjoja :)