maanantaina, maaliskuuta 27, 2006

Poikamiesboxi Hanurista

Vietettyäni viikonlopun Tallinnassa lähinnä miesporukassa, lähinnä urheillen ja enimmäkseen ryypäten, on takki aika tyhjä.

Hengissä kuitenkin ollaan. Pieneksi ihmeeksi voisi kutsua sitäkin, että ylipäänsä selvisin (sanan molemmissa merkitysmuodoissa) aamuksi töihin.

Kaikki tietävät, että Viron entinen presidentti, Lennart Meri, haudattiin eilen. Sen tiesi myös joukko suomalaisia liitokiekkoilijoita, joiden piti ehtiä kello neljän laivaan. Vaan sitäpä tämä hilpeä joukkio ei ollut vaivautunut selvittämään, että kuinka päästä tuohon laivaan kun puolet Tallinasta oli suljettu liikenteeltä. Ratkaisuja edellämainittuun tilanteeseenhan voi olla vain yksi: lainataan liettualaisten kisabussia ja kuljettajaa, kierrätään puoli maaseutua ja ehditään satamaan 20 minuuttia ennen laivan lähtöä. Voin kertoa, että kun jalat olivat tukevasti laivan puolella olo oli kuin turnauksen voittaneella.

Sekalainen joukkuueni (koosten jälleen ihmisistä joiden kanssa en ollut pelannut aiemmin) voitti turnauksessa vain yhden ottelun, jumbofinaalin. olimme parhainmillamme neljän tunnin yöunen ja kolmen promillen jälkeen. Osa saapui kentälle suoraan edellisyön kisabileistä. Kiitos Sedu Koskinen urheilijan elämän huippuhetkien mahdollistamisesta!

Mutta nyt otsikkoon. Olemme jo useammalla turnausmatkalla kehitelleen poikain kanssa uutta kaupallista menestystuotetta: poikamiesboximyymälää (copy right: TUUT). Kyseinen liike keskittyisi tuottamaan palveluita lukuisille suomalaisille poikamiehille (orginaaleille tai eron kautta sellaisiksi tulleille). Koskapa poikamieheyteen kuuluu yleensä se, että kyseinen yksilö yllättäen löytää itsensä tilanteesta, jossa hänellä ei ole muuta omaisuutta kuin valkeat yksiön seinät ympärillään pitäisi perustaa kauppa, josta tämä poikamiespolo voisi saada kaiken mahdollisen tarvitsemansa. Aivan kaiken.

Poikamieskaupasta saisi siis sänkyjä, kattiloita, taulutelevisioita jne. Kaupan jokaisessa kulmassa olisi tietenkin baari, jotta ostosten välillä voisi hieman huilata. Myyjinä olisi vain hemaisevia blondeja ja muutama brunette nirsojen asiakkaiden vuoksi. Lisäksi poikamiekaupassa olisi erilaisia valmiita tuotepaketteja. Starterkitissä olisi esim. sänky, keittiötarvikkeita, taulutv ja pornoa. Deluxepaketista löytyisi hieno urheiluauto (jos vaikka poikamiespolon oma auto on jäänyt erossa exälle). Paketteihin löytyisi myös lisäosia esim. "paluu yhteiskuntaan", joka sisältäisi sivistäviä kirjoja - mutta tietenkin DVD:llä. Myös "älä tee tätä seuraavassa suhteessasi" ja "huonoimmat iskurepliikit" DVD:t olisivat varmasti tarpeen.

Turnausmatkan lähestyessä loppuaan poikamieskauppaideaan löytyi vielä yksi hauska (siinä vaiheessa kaikki oli jo hauskaa ja hauskana. Jalopeno in your ass! Älä kysy...) lisuke. Joku joukkueen jäsenistä oli kehitellyt ideaa kauppakeskuksesta nimeltä Hanuri. Silloin voisi sanoa ostoksistaan aina, että "tää on ihan hanurista". Meidän poikamiesboxikauppamme sijaitsisi tietenkin tuossa Hanuri-kauppakeskuksessa.

Odottelemme jo yhteydenottoa Pohjanmaan suunnalta, missä tällaiselle kaupalle -Hanuri liikekeskuksesta nyt puhumattakaan- olisi jo olemassa varmat ja vakaat markkinat. Vesa Keskinen, miten on sinun poikamiesboxisi laita?

Turha varmaan mainita, ettei Pihlajamäen kirja edennyt edes ensimmäiselle sivulle.