Elohopean paluu

On kulunut aivan järjettömästi aikaa siitä kun olen viimeksi kirjoittanut. Syynkin olen jo maininnut jokin blogisivu sitten. Armoton työputki alkoi Turun kirjamessuista ja päättyi viime viikonlopun Vinokinoon. Tosin tekeminen ei ole loppunut suinkaan viime viikonloppuun. Tällä viikolla piti olla taas jotakin ajatuksia esitettäväksi kahdella kurssilla. Lisäksi olen ollut viimeisen viikon kokopäivähommissa ja sanotaanko nyt, että eron kyllä huomaa. Elämä tuntuu tällä hetkellä selviytymistaistelulta, paperikasasta toiseen.

Kotini on ollut kylmänä jo useamman viikon. Olen juuttunut L:n luo, joka asuu käsittämättömän kätevän etäisyyden päässä duunista ja on pitänyt huolta lapsestani hyllunmyllyn keskellä. Pelkään jo pahinta, ovatko kasvini heittäneet henkensä. Tunnen olevani nomadi, missä on kotini? Olen alkanut vieroksua kotini uudelleenhaltuunottoa. Ja toisaalta en tunne kuuluvani L:n luoksekaan. En vain osaa ajatella asuvani siellä, oikeasti. Tänään tai huomenna aion pakata reppuni ja kissani (joka on tuloksekkaasti tuhonnut L:n irtaimistoa, mitä syvästi häpeän) ja suuntaan omaan majaani. Otan sen halutuun hetki hetkeltä, kuullostellen.

Odotan joulua. Mutta ehkä eri merkityksessä kuin moni muu. En koe, että minun pitäisi viettää joulua. En ole edes vielä päättänyt missä olen silloin. Joulu merkitsee minulle tänä vuonna (toivottavasti) lunta, valoa, lämpöä, hyvä tuoksuja ja makuja. Kiireetöntä hetkeä. En ole koskaan ollut mikään joululahjaihminen. Siis siinä mielessä, että kaikille pitää olla lahja ja itselleni myös. Toki pidän lahjoista, mutta muuten suhteeni lahjapanikointiin on hyvin etäinen.

Töissä on tänään pitkästä aikaa rauhallista. Luulen jopa voivani lähteä ajoissa pois. Ilalla on vielä treenit. Kyllä, pelaan yhä. 18.12. on ensimmäinen SM-divari koitos! Kapteenimme sanoi, että jäsennumeroni oli löytynyt liiton arkistoista, vuodelta 1996 :) Treenaamisen suhteen on hyvä olo. Tunnen olevani jo jollain tapaa osa jengiä. Lisäksi hyvältä tuntuu se, että osa tietää jo ihan (?) avoimesti meidän olevan pari.

Pitää purkaa lisää ajatuksia viime kuukausien tapahtumamyllystä. Kaiken kaikkiaan kaikki on onnistunut kuitenkin hyvin, jopa yli odotusten.

Nyt kuitenkin syömään ja ehkä suunnittelemaan talven ensimmäistä avantohetkeä.

***

Luvun alla: Salla Simukka / Viimeiset
Kuulolla: toimiston hiljaisuus