malttamaton

Miten tuntuukin siltä, että aikaa ei ole ikinä tarpeeksi. Haluaisin oppia tuntemaan tytön, mutta tuntemiseen tarvittaisiin yhteistä aikaa, jota meillä ei liiemmälti ole koska olemme molemmat tahoillamme kiinni erilaisissa projekteissa. Aika jotenkin vain lipuu käsistä, hajoaa pieniksi palasiksi hektisessä arjessa.

On mahdotonta oppia tuntemaan jos ei näe, kuule ja kosketa toista. Vai olenko vain minä kärsimätön? Se, josta tuntuu, että haluaisi koko ajan vain nähdä ja kuulla mitä tyttö ajattelee tästä tai tuostakin. Kuukausi on suhahtanut ohi varkain. Siihen on mahtunut vain muutama oikeasti rauhaisa ja ihmettelevä hetki. Tai siltä ainakin minusta tuntuu.

Kuka on tuo toinen, vieras, joka kuitenkin on päässyt niin liki lyhyessä ajassa?

Välillä minusta tuntuu, että ei hän kaipaa, odota tai ole malttamaton. Halua tutustua, tuntea, oppia. Mutta hän sanookin, ettei hän odota tai pyydä mitään. Onko se sitten vaatimista jos odottaa malttamattomana seuraavaa tilaisuutta pysähtyä ja katsoa silmiin?

Mihinkä tässä on kiire, valmiissa maailmassa, hän sanoo. Minä sanon, että minulla on kiire tietää kuinka paljon voin itsestäni antaa. Tai minkä verran luottaa.

***
JK. viikonloppu oli vauhdikasta ja tunnekylläinen. Paljon paljon ihmisiä ja elämäniloa. Tyttö lauloi minulle laulun, kaksikin. Se oli kaunista, hän oli. Vaikkei hän sitä suostukaan uskomaan.