Ihastumisen iloista ja kiroista

Olo on leikkisän poreileva. Joko kyseessä on kevään ja valon positiivinen vaikutus mieliaani tai sitten syksyn masennus alkaa väistyä. Sillä tavalla, että sitä haluaa jo vilkuilla ympärilleen ja toivoisi pientä säpinää. Ei siten, että haluaisi taas seurustella. Ehei. Olisi vain kiva tuntea se kutkuttava tunne kun on kiinnostunut jostakusta :)
Voisi pyytää häntä ulos leffaan, käveylle, teelle. Tänään huomasin _jopa_ erään opiskelukaverini olevan aikas cool. Ei sillä, ettenkö olisi ajatellut niin joskus aiemminkin, mutta on selvä elpymisen merkki, että edes muistaa ja huomaa ajatella tämän tyyppisiä ajatuksia. Pitää veren liikkeellä!

Koska tällaista mystistä henkilöä, jota pyytää oikesti ulos, ei kuitenkaan ole tällä hetkellä olemassa, olen kehittänyt sijais-ihastuksia. Nuorempana tätä olisi kai kutsuttu teinin kauko/fani-ihastumiseksi...Olen nimittäin fiksoitunut yhteen salilla työskentelevään ohjaajaan. On kiva ajatella, että voi luvallisesti katsoa ja pitää toisesta, saada positiivisia viboja, koska toinen on siellä työnsä puolesta katsottavana.
Ja toimiihan se toisinkin päin: voi ajatella hänen katsovan minua, vaikkei katsokaan. Toistaiseksi ajatusleikki on ollut kivaa, mutta viime aikoina olen alkanut pyöritellä ajatusta siitä, että mitä jos hän olisikin mahdollinen? En tiedä, mutta hauska ajatus, kevätpeli. Toisaalta esimerkiksi eilen tuntui siltä, että pidän tuosta tyypistä "liikaa".
Hän ei ole todellinen, sillä en tiedä hänestä muuta kuin hänen työpersoonansa (ja millaisen mielikuvan toisen persoonasta voi saada kokoon hien ja käskyjen keskellä?!). Mutta tuo työpersoona onkin sitten aika vetovoimainen ;)

Noh. Pitää muistaa leikin rajat. Ei olisi eka kerta kun saattaisin itseni vaikeuksiin tällä tavalla...

Huomenna lähden ehkä Tampereelle elokuvafestareille ja bilettämään. Hyvä homma. Vähän tuuletusta mullekin ja kenties sieltä löytyisi sitä vipinää?