Elokuvia ja kuvia

Tampere tuli sitten taas koettua ja nähtyä. En jaksanut olla paikalla kuin to-la. Torstaina majoittauduin extemporee Helin luo, joka asui aivan keskustassa kivassa kimppakämpässä (muina asukkaina mm. valokuvaaja, joka oli vedostanut aivan mahtavia kuvia Intiasta jne. isoille levyille). Kävin katsomassa Homo Cinema Fennica 1:sen, joka ei ollut tasoltaan kovin häävi. Nostalginen Oletko sinä? raina vuodelta 1969 hauskuutti yleisöä kovasti. Setin parasta antia oli Zaida Bergrothin Hiukset (1998), jota en ollut aiemmin nähnyt. Se oli oli hyvin lupaavan tuntuinen ja mystinen oppilastyö. Vuokko Hovatta ilmaisi hyvin pienin elein paljon, sanoja ei tarvittu. Myös Markku Heikkisen Poikakulta (1996) oli ihan ok muisto Heikkisen ohjaajauran alkuvaiheista. Näytöksen viimeinen, KRASNAJA SPUTNIK PUDDING, taas oli aluksi ihan hauska, mutta muuttui lopulta pitkitetyksi vitsiksi (joka ei suinkaan parantunut pitkittämisestä).

Perjantaina kävin katsomassa kolme näytöstä. ELO:n uusissa oppilastöissä pyrkivät innovatiivisuuteen ja näyttävyyteen, mutta lopputuloksena oli aika tasapaksua matskua. Etenkin Milla Pelkosen 2 oli kuin halpa kopio viime vuonna leffateattereissa pyörineestä The Saw -leffasta. Voihan toki olla, että Milla parka keksi kyseisen idean huoneeseen lukituista ja hulluiksi tulevista ihmisistä ennen kuin oli tietoinen jenkkileffasta. Miika Soinin Harmaa alue oli ihan hyvin tehty. Aiheen syvempi kehittely olisi varmaan vaatinut pidemmän formaatin. Setin paras (ja samalla pelastaja) oli ehdottomasti viimeisenä esitetty Marja Pyykön Tango, jossa Sulevi Peltola ja Kristina Elstilä ovat aivan mahtavia! Pätkässä oli kaikki tarvittava: hyvä aihe, visuaalisesti näyttävä ja toimiva tarina sekä loistavat näyttelijät.

Perjantain paras näytös oli kuitenkin ehdottomasti Simon Ellisin retrospektiivi!!! Nuori jannu, jolla on aivan uskomattoman kekseliäs mieli. Lisäksi tällaisessa uran läpileikkauksessa näki selvästi kuinka oma ääni ja tapa tehdä pysyi, vaikka resurssit lisääntyivät. ELO:n oppilastöitä tuntui vaivaavan ajallemme (ehkä?) tyypillinen ilmiö: on laitteita ja teknistä osaamista tehdä vaikka kuinka hienoa jälkeä, mutta sisällössä ei ole mitään uutta, kekseliästä tai puhuttelevaa.

Perjantai-illan vika näytös oli taskumatin höystämä Homo Cinema Fennica 2, joka oli yleistasoltaan ykköstä huomattavasti parempi. Jaakko Virtasen 1989 ohjaama dokumentti Liitto oli todella mielenkiintoinen ja rento ajankuva homoseksuaalisesta parisuhteesta (ja 80-luvusta. Ne vaatteet!). Aleksi Salmenperän oppilastyö Rajatapaus (1998) oli itselleni uusi, mutta positiivisesti yllättävä kokemus. Lyhäri oli käsittämättömän hyvä monessa mielessä. Mikä mies tuo Aleksi oikein on?

Loppuilta kului YO-talolla tuttujen kanssa bailaten ja paikallista menoa tutkaillen. Ihan jees (milloinkohan olen viimeksi ollut pilkkuun asti ulkona?). Seuraavana päivänä heräsinkin sitten klo 13 ja oli ihan turha enää lähteä metsästämään lippuja saman päivän näytökseen. Siispä kamat kasaan, safkaa kitaan ja kohti Turkua.

Kotona koomailin loppuillan ja sunnuntaina reippailin jälleen avantoon.

***
Luvun alla: Juhapekka Tukiainen / Elämäni kunnossa
Walkmanissa: Kemopetrol / Play For Me